Tänään olen keräillyt jo muutaman alkuperäisen kokoelmani setin osat, myös pari pienkonesettiä jotka ovat odottaneet jo vuosia puoliksi kerättyinä. Päätin jatkaa urakkaa keräämällä ne setit, jotka köntässä ostin syksyllä 2001.
Osoittautuikin yllättävän hankalaksi saada järjestettyä vanha kokoelma kätevästi ulottuville. Käytännössä laarit ovat aivan ympäri huonetta - tuleepahan ainakin hyötyliikuntaa runsaasti. Sen on huomannut vanhoista lajittelutavoista parantamista että enemmän kannattaisi keskittyä pelkästään palikan mallin mukaan lajittelemiseen, eri väriset samassa laatikossa. Poikkeuksena peruspalikat, joita kuitenkin varmaan enemmän tulee käytettyä isoina samanvärisinä määrinä (etenkin 2x-palikat).
Siivoilin täänään myös hyllyiltä koottuja settejä purkulaatikoihin sekä ylemmille hyllyille - lisätilaa tarvitaan koko ajan tuhottomia määriä. Ylähyllylle sain raivattua pari hyllymetriä tyhjää, mutta sehän jo melkein täyttyi muutamasta paikkaa vaille olleesta setistä...
Tämä LEGO-aiheinen blogi kertoo Jvvv:n LEGO-harrastuksesta ja hänen palikkakokoelmansa tilasta. Ja Villen henkisestä tilasta.
maanantai 14. tammikuuta 2013
maanantai 7. tammikuuta 2013
Rajapaalut ja varastohyllyt paukkuvat ja kaatuvat
Joulun pyhinä saavutettiin vihdoin suuri ja mahtava merkkipaalu tämän inventoinnin historiassa - Hanko-kasan inventoiti saatiin päätökseen. Tämä tarkoitti käytännössä sitä että kolmen varaston systeemistä siirryttiin kahden varaston järjestelmään. Tämä taas tarkoitti reilusti enemmän pöytä- ja hyllytilaa entiseen nähden.
Tällä hetkellä eletään siirtymävaihetta, jossa käyn läpi kaikki vaatehuoneessa lymyilevät keskeneräiset setit parin vuoden tauon jälkeen. Sen jälkeen onkin aika kaivaa uljaasti esille alkuperäinen kokoelmani ja siirtää nykyisin ahkerassa käytössä oleva "käsivarasto" hieman taka-alalle. Tämän jälkeen inventointi onkin valmis!
Hanko-läjästä jäi satakunta keskeneräistä settiä, kun taas vanhoista vajaista on nyt merkitty puutelistalle 65 settiä. Parikymmentä tsekkaamatta vielä. Osa tulee käsivaraston avulla jopa täydeksi, osaan jää reilustikin puutteita.
Viime viikon torstaipekkasella koettiin hieman draamaa, kun yhtäkkiä huomasin eteisen varastohyllykyhäelmän olevan prakaamistilassa. alempi osa kahden hyllyn yhdistelmästä oli romahtanut niin että sen pystypuut olivat jo viiden (?) asteen kaatokulmassa, maaten vain muutaman Ikea-palikkalaatikon varassa. Oli pakko poistaa käytöstä puolet hyllystä ja sijoittaa esillä olleet setit ympäri olo- ja palikkahuoneita. Toisaalta nyt eteisessä ei ole niin ahdas tunnelma. Luultavasti nakuttelen tuon poistetun hyllyn tilalle lisää pieniä ja kapeita koristehyllyjä joille voi asetella keräilyminifiguja ja lapsuuden suosikkikulkuneuvosettejä. Edellisistä kun tila on loppunut jo aikaa sitten ja uudet keräilyfiguurit taitavat jo kolkutella ovella.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)